Skip to content

Blogi > Listalla aina riistaa

Listalla aina riistaa

Poro on ollut jossain muodossa Helsingin Töölössä sijaitsevan Ravintola Kuun ruokalistalla jo aivan alkuajoista asti. Vuonna 1966 perustettu ravintola on tunnettu Kiinaa myöten poronfileestään.

“Meillä on kuulemma isosti näkyvyyttä ja hyvät arviot Kiinan Tripadvisorissa. Se tarkoittaa aasialaisturisteja, jotka osaavat tulla kysymään riistaherkkuja. Normaaliaikana poroannoksia saattaa mennä tuhatkin kuukaudessa. Nyt koronan aikana aasialais- tai eurooppalaisturisteja ei tietenkään ole ollut, mutta onneksi on kotimaisia kanta-asiakkaita”, Ravintola Kuun keittiömestari Matti Olkkonen sanoo.

Poron lisäksi Ravintola Kuuhun tullaan myös peuran ja hirven perässä. Metsästyskausien mukaan elävä lista tarjoaa yksittäisiä riista-annoksia ja kokonaisia riistamenuita. Ravintola Kuun keittiössä panostetaan skandinaavisiin makuihin ja vannotaan ranskalaisen keittotaidon nimeen – kastikkeet tehdään itse pieteetillä.

“Harvat ihmiset kokkaavat riistaa kotonaan, ja etenkin peuraa saattaa olla myös vaikea saada kotikaupasta. Niinpä niitä tullaan testaamaan meille.”

Kotimaiset asiakkaat ovat myös hyvin kiinnostuneita lihan alkuperästä ja eettisestä tuotannosta.

“Ei riitä, että osaa sanoa lihan olevan suomalaista, moni haluaa tietää jopa kylän, jossa riista on kaadettu. Näin etenkin silloin, jos asiakas sattuu itse metsästämään. Minusta on hienoa, että tiedostetaan mitä suuhun pistetään. Se nostaa myös lihan laatua: jokaisen koko tuotantoketjusta, metsästä ravintolaan, on tarjottava vain laatua.”

Ravintola Kuulla ei ole ollut ongelmia riistan saatavuudessa. Wihuri Metro-tukku on heidän hovihankkijansa. “Meillä on hyvät kontaktit ja olemme aina saaneet tarvittaessa niin näytekappaleita kuin ylipäätään riittävästi riistaa.”

Kesällä Ravintola Kuulla on ollut ensimmäistä kertaa 70-paikkainen puistoterassi. Siellä ruokalistalla on ollut enimmäkseen pikkusuolaista, klassikkoannoksia, salaatteja sekä perinteisiä juomia. “Riistan varsinainen sesonki alkaa syksyn koittaessa”, Olkkonen sanoo.

 

Teksti Leena Filpus, kuva Meeri Utti